EXEN on alusta asti rakentunut sille pohjalle, että pelaajille tarjotaan hyvä ja turvallinen paikka kasvaa kohti ammattilaisuutta ja e-urheilun kärkeä. Tästä samaisesta syystä joukkoon liittyy nyt kaksi nuorta Fortnite-ammattilaista: Pyry “päry” Alavaikko, 14, ja Arttu “Fluxie” Anttila, 15.
Haluamme tarjota näille kahdelle nuorelle paikan jossa kehittyä pelaajana ja näyttää kykynsä. On aina mielenkiintoista hypätä mukaan uuteen peliin!
Fluxielle peli on tuttu jo sen alkuajoilta, ja esimerkiksi viime kaudella hän tienasi 275 $ Duo Cash Cupista. Päry on pelannut Fornitea reilun kolmen vuoden ajan.
Tän pelin kautta oon saanut paljon uusia ja mielenkiintoisia suhteita, ja odotan innolla matkaa Exenin kanssa!