Aika viimeiselle pelaajaesittelylle ja vuorossa on tietenkin JYP Jyväskylä Esportsin kapteeni: Santeri ”indi969” Pendolin, 24v, Lahti, on älykäs pelaaja, jolla on kokemusta kapteenina usealta vuodelta.

 

Miksi JYP?

Meillä oli menossa viime vuoden alkupuolella useamman organisaation kanssa neuvottelut meneillään, mutta näimme JYP:issä paljon potentiaalia ja kiinnostusta lähteä e-urheiluun mukaan.

 

Kauanko olet pelannut?

Kilpailullisesti änäriä on tullut pelattua NHL 15 vuodesta saakka. Eka virallinen turnaus oli TIKI TALKISSA joka tällä hetkellä pelaa ECL Pro:ta. Mutta NHL:lää on tullut pelattua ihan pikkupojasta saakka.

 

Missä haluaisit olla tulevaisuudessa?

Tulevaisuudessa haluaisin opiskella lisätutkinnon ja mahdollisesti olla urheilun tai e-urheilun parissa töissä.

 

Miksi juuri NHL?

NHL on ollut aina mukava peli pelata kavereitten kanssa ja jossain vaiheessa tajusin et tässähän vois oikeesti alkaa pärjäämään.

 

Miten valmistaudut peleihin? Kuinka paljon vastustajaa tulee tarkkailtua / scoutattua ennen peliä?

Jokaisella varmaan jotain omia pieniä valmistautumisia, mutta itsellä esimerkiksi koiran kanssa ulkoilua ennen pelejä ja välillä musiikin kuuntelua. Riippuu vähän joukkueesta, kuinka paljon sitä tuntee entuudestaan, mutta kyllä sitä tulee tarkkailtua esimerkiksi, miten vastustaja tykkää pelata aloituskuviot, alueelle menot jne.

 

Montako ohjainta menee kauden aikana?

Muutama ohjain menee.

 

Paljonko tulee pelitunteja per viikko?

Keskimääräisin noin 10h viikossa menee 6vs6 muodossa.

 

Onko sinulla muita harrastuksia?

Muita harrastuksia löytyy salibandy, tennis ja frisbeegolf.

 

Miten psyykkinen puoli, onko paineita? Onko erilaista pelata ns. yleisötapahtumassa kuin kotona?

Silloin kun aloitteli pelaamaan kilpailullisesti, niin jännitti pelejä. Aika rennosti tulee pelailtua, että paineita eipä juuri tule otettua. On erilaista pelata yleisötapahtumissa, kaikki laitteet vähän eri asennoissa mihin tottunut kotona ja taustamelu esim: pelien selostus tulee kuulokkeitten läpi.

 

Miten treenaatte joukkueena?

Sama kuin aikaisemmin eli noin 10 h viikossa.

 

Onko sinulla ketään esikuvaa tai idolia?

Jalkapalloa tulee seurattua jonkun verran nii sieltä varmaan nousee Sergio Ramos ja Cristiano Ronaldo.

 

Mistä nimimerkkisi tulee? Onko siinä jonkinlaista tarinaa taustalla?

Silloin kun asuin kotona äidin luona ja sai ps3:n ja piti alkaa miettimään psn-nimeä niin ei tullut äkkiseltään muuta mieleen, kuin meidän koiran nimi. Joten sillä ollaan menty vieläkin.